Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Blogihaaste: 10 matkakuvaa vol. 2

Tähän kuvahaasteeseen vastaaminen venähti kevyesti parilla vuodella! Olin jo kertaalleen miettinyt kuvat, mutta jokin ei vaan kolahtanut.  Nyt, noin muutaman päivän rutistuksella, kuvat loksahtivat paikoilleen ja muutama meni vaihtoon eli ns. konmaritin päivityksen uuteen uskoon! 1. KUVA TÄYDELLISESTÄ HETKESTÄ Elokuussa 2014 lomailimme koko perheen voimin Kreetalla. Matkalla sattui ja tapahtui enemmän kuin olisi ollut tarve: vaihdoimme huoneistoa muutamaan otteeseen, isännällä tikattiin jalkapohjaa jo loman alkumetreillä ja minut sekä tyttäreni meinasi  merivirta viedä menojaan. Tämä kuva tuo mieleeni kiitollisuuden ajatuksesta, että olikohan matkalaukkuun pakattu muutama enkeli, että loppujen lopuksi loma suju hyvin ja nautimme reissusta täysin rinnoin, vaikka allekirjoittanut ei saanutkaan koluta kaikkia kivikaasoja läpi! 2. PERINTEINEN TURISTIKUVA Joka ikisessä paikassa tulee poseerattua jonkin tunnetun maamerkin kera. Välillä oikein nolottaa, mutta kun turistiksi on lähdetty, niin

Viimeisimmät blogitekstit

Pikavisiitti Tukholmaan kera Elton Johnin

Vuojoen kartano -pieni irtiotto arjesta