Karpathos - pieni saarikierros

                                                                        AMOPI

Parin edellisestä Kreikan matkasta on kulunut jo tovi. Haaveissa oli ottaa tulevana syksynä äkkilähtö johonkin lämpimään, mutta haaveeksi se myös näyttää jäävän. Viimeisin matkamme suuntautui Karpathoksen pienelle saarelle, Apollomatkojen järjestämänä lokakuun alussa juuri ennen kuin paikka hiljentyi turisteista. Amopin kylässä jossa viikon vietimme, oli vain muutama ravintola auki ja kylän markettikin myi enemmän ei oota kuin mitään muuta. Hiljaisuus ei meitä kuitenkaan haitannut, se oli lähinnä plussaa, sillä saimme olla aivan rauhassa hotellimme edustalla olevalla rantapoukamalla aurinkoa ottaen.

Amopin kylä oli rakennettu  jyrkähkölle kallion reunustalle, joten olitpa menossa minne tahansa niin aina oli tiedossa kävelemistä etukenossa tai portaita tolkuttomat määrät.

Jossain vaiheessa seesteinen rantaelämä alkoi tuntua liiankin rauhalliselta, joten päätimme vuokrata auton. Saari kun on suhteellisen pieni niin auto olisi paras kulkuväline tutkia hieman laajemmin tätä upeaa kohdetta. Matkaoppaamme avusti auton vuokraamisessa ja häneltä saimme myös kartan , johon oli merkitty hyvät ajoreitit ja pysähdyskohteet.

Ajomatkamme saaren länsirannikolle alkoi jännittävissä tunnelmissa, sillä emme olleet koskaan aiemmin autoa vuokranneet matkoillamme. Syytä huoleen ei kuitenkaan ollut, sillä liikenne oli todella rauhallista ja maantiet olivat loistokunnossa! Ainoita sydämentykytyksiä aiheuttivat vain yllättäen eteen hyppivät vuohet , joita pomppi tielle varsinkin korkeammalle ajettaessa.

Jotta pääsimme länsirannikolle, oli meidän ensin ajettava ylös mutkaista vuoristotietä. Ylhäältä oli niin huikeat näkymät, että teki mieli vain jäädä sinne kuuntelemaan tuulen huminaa ja katsomaan alhaalla rannikolla siintävää merta.

FINIKI

Aloitimme laskeutumisen alas Finikin kylään jota hallitsi valkoiset kalkkitalot ja keskellä pikkuruinen puolikaaren muotoinen ranta ja sen vieressä satama, jossa kalastaja-alukset keinahtelivat rauhallisesti aaltojen tuudituksessa. Itse rannalla ei ollut ristinsielua ja kaikki ravintolat olivat kiinni. Koska aamukahveista oli jo kulunut jonkin verran aikaa, oli meidän tyydyttävä vain pikaiseen pysähdykseen ja jatkoimme matkaa seuraavaan kylään lounastauon toivossa.

OTHOS

Matkamme jatkui kohti pohjoista kiemurtelevaa rannikkotietä pitkin.  Jostain oppaasta olin lukenut, että matkan varrelle osuisi ylhäällä vuoristossa oleva pieni Othoksen kylä joka oli niin korkealla, että sieltä näkisi hyvällä säällä alas itärannikolle asti. Otimme riskin ja poikkesimme päätieltä, vaikka nälkä olikin jo melkoinen. Vakuuttelin isännälle että kyllä maisemat varmasti palkitsevat pienen odottelun.  Ja toden totta, ylös kannatti ajaa pienessä nälässäkin.

Tie kiemurteli kohti vuoristoa ja välillä vähän jännitti, mitä jos sieltä tulisikin joku vastaan?Vaikka matkaa Finikistä Othokseen ei ollut kuin reilu 10km, niin aikaa sen taittamiseen kului yllättävän paljon. Ei siksi, että pikkuruinen koslamme ei meinanut jaksaa ylös asti kuin etanan vauhtia vaan siksi, että koko ajan oli jotain nähtävää jota oli pakko pysähtyä katselemaan.

Nousu ylös noin 500metrin korkeuteen oli kyllä matelemisen väärti. Maisemat olivat huikeat! Kylän läpi johti yksi kapea tie, jonka varrelta ei kovin helposti paikoitusta löytänyt. Kävelimme jonkin matkaa kylää edes takaisin ihastellen maisemia ja todeten, ettei täälläkään näkynyt yhtään ketään. Minne kaikki olivat kadonneet? Paikka oli kuin hylätty aavekaupunki keskellä vuoristoa.

Murina vatsassa alkoi olemaan jo sen verran voimakas, että oli pakko jättää hyvästit tälle salaperäiselle pikku kylälle ja lähteä laskeutumaan samaa reittiä takaisin alas kohti seuraavaa kylää, jossa jo todellakin toivoi edes yhden ravintolan olevan auki.

LEFKOS

Lefkos sijaitsi reilun 30min ajomatkan päässä. Täällä näytti jo jopa olevan jotain elämää! Aivan rannan tuntumassa oli yksi ravintola auki josta leijaili vieno puugrillin tuoksu. AAH- RUOKAA! Valitsimme pöydän ja pian saapuikin tarjoilija listoineen. Nyt vain pöytä koreaksi ja nauttimaan hyvästä ruuasta ja ihanista maisemista. Tämäkin kylä oli todella hiljainen ja aisti kuinka pikku hiljaa paikka hiljentyi turisteista. Talvi oli tulossa!

MESOCHORI

Matkaan lähdettiin vatsat pullollaan kohti seuraavaa kohdetta,  joka oli tunnettu siitä, että suureen osaan kylästä ei päässyt ajoneuvoilla laisinkaan. Pysäköintialueet sijaitsivat kylän ulkopuolella. Kylässä meni kapeita päällystettyjä polkuja ristiin rastiin valkoisten talojen välissä, joten jos hetkeksikin näköyhteys kaverista katosi, niin saattoi mennä tovi että hänet uudelleen jostain kadun kulmalta löysi. Koko kylä muistutti suurta labyrinttiä, joka poluilla makoili laiskan pulskeita kissoja.

Koska päivä alkai painua jo iltaa kohden, jouduimme matkallamme ohittamaan kenties saaren kuuluisimman nähtävyyden Olympoksen kylän. Se sijaitsee pohjoisosassa saarta, korkealla vuoristoharjanteella. Paikan omaperäisyyttä kuvastaa se, että se on kylä  jossa edelleen kunnioitetaan vanhaa perinnettä niin asuinrakennuksissa kuin pukeutumisessa. Kylään järjestetään useita retkiä, joihin olisi voinut osallistua joko bussilla tai vene-bussi yhdistelmällä Karpathoksen ja Diafanin sataman kautta.

Automme nokka kääntyy siis takaisin itärannikon suuntaan ja mielessä välähti uintitauko Karpathoksen tunnetuimmalla rannalla.

APELLA

Tie kiemurteli aivan kalliojyrkänteen reunamilla lähes koko ajan. Koska katsetta ei uskaltanut hetkeksikään päästää irti keskiviivasta tuli kyltti alas Apellan rannalle yllättäen ja ajoimme sen ohi. Jouduimme ajamaan useamman kilometrin, että sopiva ja ennen kaikkea turvallisen oloinen kääntymispaikka löytyi.

Rantaan johti jyrkkä serpentiinitie. Autoja varten oli tehty pienoinen parkkipaikka jonka yhteydessä oli myös kahvila, mutta mehän sen jo arvasimmekin -kahvila oli kiinni! Rannalle johti pieni, hieman vaikea kulkuinen polku ohi kivilohkareiden. Itse ranta oli upea eikä sielläkään yllätys, yllätys ollut ketään muita!

Tämä yksi euroopan kauneimmaksi rankattu ranta lunasti mielestämme kaikki odotukset. Ranta oli siisti, sitä reunusti korkeat pinjapuiden peittämät vuorenrinteet. Vesi oli uskomattoman turkoosia ja yllättävän lämmintä vuodenaikaan nähden. Oli vaikea kuvitella rantaa turistien kansoittamana massakohteena, nyt kun siellä olimme vain me kaksi.

Virkistävän uintitauon ja hetken rannalla makoilun jälkeen keräsimme kimpsumme ja kampsumme, suuntasimme takaisin autolle ja kohti Amopia.  Ilta alkoi jo hämärtää kun lopulta saavuimme hotellille. Auto jätettiin parkkiin ja pikainen kierros sen ympärillä laskien kaikki mahdolliset kolhut ja naarmut joita ehkä matkalla olimme aiheuttaneet. Emme löytäneet yhtään! Huomiselle päivälle olisi vielä yksi autoretki tiedossa, mutta sen tekisimme paikallisbussilla saaren pääkaupunkiin Pigadiaan. Aikataulun olimme nähneet hakattuna pääkadulla olevaan valotolppaan. Sinne siis aamulla odottelemaan hyvissä ajoin tuleeko bussi ja mihin aikaan.

PIGADIA

Olimme jo aikaisemmilla kreikan matkoillamme todenneet, että täällä päin ei niin mahdottoman tarkkaan kelloa tuijotella, joten jos bussin piti tulla tasalta se saattoi tulla vartin yli ja se oli ihan O.K. Bussimatka maksoi muutaman euron ja sujui jouhevasti puolessa tunnissa pääkaupunkiin.

Perille päästyämme, lähinnä suurta parkkipaikkaa kuin bussiasemaa muistuttavalle alueelle, otimme suunnaksi umpimähkää jonkun kadun joka johdattaisi meidät lähemmäksi satama-aluetta ja sieltä tarkoituksena poimia kahvila, josta saisi hieman jotain purtavaa. Kadut olivat sokkeloisia ja täynnä elämää. Vieri vieressä oli hedelmä-ja vihanneskojuja, keramiikkakauppoja sekä ravintoloita joista tulvi ihania tuoksuja nälkäisten matkaajien neniin.

Kun nälkä oli saatu laantumaan vaeltelimme päämäärättömästi katuja, tutkien mitä mistäkin kadunkulmasta löytyisi. Muiden turistien määrä oli vähäinen ja kapeilla kaduilla oli ihanan väljä kuljeskella ja kuunnella paikallisten kauppiaiden höpötyksiä.  Jossain makoili kissa laiskana ja lopuksi mekin, kaiken kiertämisen jälkeen istahdimme rannan tuntumassa olevan baarin terassille katsellen satamaan saapuvia isoja matkustaja- ja rahtialuksia, jotka näyttivät liian suurilta mahtuakseen satama-altaaseen. Hetken kuluttua havahduimme, että pian olisi aika suunnistaa takaisin bussiasemalle ja arvuutella että millä bussilla ja kuinka paljon myöhässä aikataulusta pääsisimme takaisin hotellille.

Loman loppupäivät vietimme vielä rannalla loikoillen ja seuraten kuinka viimeisetkin ravintolat suljettiin ja kylä hiljeni. Lokakuussa oli päivisin todella kuuma ja merivesi vielä suloisen lämmintä. Oli hauska seurata paikallisia kun he jo pukeutuivat meikäläisten mittakaavan mukaan toppatakkeihin ja valittelivat kylmyyttä. Illalla auringon laskiessa tuon syksyisen kylmyyden tunnisti kyllä itsekin, sillä tuuli yltyi joka ilta ihan ällistyttävän voimakkaaksi ja jos jo päivällä ylämäessä sijaitsevaan ravintolaan joutui kävelemän etukenossa, niin illalla kova tuuli ei tehnyt lyhyestä matkasta yhtään sen helpompaa.

Monesti Kreikan matkailuun liittyvillä keskustelusivuilla mietitään, kannattaako kreikkaan lähteä enää lokakuussa? Mielestämme kannattaa! Päivisin on vielä lempeän lämmintä ja merivesi todellakin uinti kelpoista. Sadetta kohdallemme ei osunut laisinkaan, eikä iltojen puhurit kauheasti haitanneet, kun oman matkakumppanin kainalossa oli turvallisen lämmintä!