Berliini-yllättävän positiivinen kokemus

Omat ennakkoluuloni Berliinistä olivat lykänneet siellä käyntiä jo usean vuoden. Ajatus sen historiasta ja mielikuvat että kaupunki olisi kylmä betoniviidakko, eivät kauheasti kiehtoneet lomailemaan kyseisessä kaupungissa. Parin toinen puolisko oli vuosia aiemmin ollut Berliinissä työmatkalla ja hänen sitkeä vakuuttelu siitä, että kaupunki on ihan näkemisen arvoinen, johti lopulta päätökseen lähteä matkaan. Myös teinin vilpitön halu päästä matkalle mukaan oli positiivinen yllätys!

Hotelliksi valikoitui Booking.comin kautta Holiday Inn Express Berlin City Center. Välimatkoista kun ei ollut haisuakaan, kuvittelin hotellin olevan todella kaukana kaikista Berliini keskeisimmistä nähtävyyksistä, mutta yllätys olikin iloinen, sillä hotellista oli vain reippaan 10min kävely Potsdamer Platzin aukiolle ja toinen samanmoinen Brandenburgin portille. Siihen väliin mahtuikin sitten kaikki, mitä nämä matkailijat halusivat kolmen päivän aikana Berliinistä nähdä.

Potsdamer Platz

Ennen toista maailmansotaa Potsdamer Platz oli Berliinin sydän ja eräs koko Euroopan vilkasliikenteisimmistä aukioista. Se kuitenkin tuhoutui sodan aikana lähes maan tasalle ja jäi sen jälkeen vuosikymmenien ajaksi hylätyksi joutomaaksi. Nykyisin Potsdamer Platzin aluetta halkovat pilvenpiirtäjät joita nämäkin matkaajat ihmettelivät suut avoinna. Vaikka Berliini on miljoonakaupunki, ei se näkynyt juuri missään: ei ihmisvilinää, ei ruuhkia ja tunnelma oli ihanan seesteinen ja rauhallinen. Potsdamer Platz ja läheisyydessä oleva Mall of Berlin- kauppakeskus olivat pullollaan kauppoja ja ravintoloita joka lähtöön.  Jo näiden kiertelyssä ja katselussa kului tovi.

Tärkeä paikallis- ja aluejunien keskusasema Berlin Potsdamer Platz sijaitsee Potsdamer Platzin alapuolella. Punatiilinen Kolhoff-rakennus, jonka ylätasanteella oli Panoramapunkt näköalatasanne

PANORAMAPUNKT

Koska joka kohteessa pitää päästä mahdollisimman korkealle ilman turhan suuria ponnisteluja, päätimme nousta Euroopan nopeimmalla hissillä Panoramapunktille, joka on Kollhof-rakennuksen päällä sijaitseva avoin näköalatasanne. Liput hissiin olivat 7,50€ aikuiselta ja opiskelijalta 6€. Täälläkään ei pahemmin ruuhkaa ollut joten saimme kierrellä ylätasanteella aivan rauhassa ja ihastella upeita maisemia yli Berliinin.

Tuomiokirkko ja TV-torni

Holocaust-monumentti Debis Tower ja Valtionpäivätalo Reichstag

HOLOCAUST-MONUMENT

Juutalaisten kansanmurhalle omistettu muistomerkki muodostuu 2 711:stä betonisesta paadesta, jotka on sijoiteltu kahden hehtaarin alueelle. Betonipaadet ovat kaikki täsmälleen 2,38 metriä pitkiä ja 0,95 metriä leveitä, mutta niiden korkeus vaihtelee 0,5 metristä aina 4,7 metriin. Ne sijaitsevat epätasaisessa maastossa ja muodostavat ikään kuin valtavan labyrintin vailla keskipistettä. Kuulaan syysillan aurinko sai paadet näyttämään äärimmäisen kauniilta valon ja varjon leikkiessä kivien sileillä seinämillä ja niiden välissä kulkevilla käytävillä oli maagisen hiljaista. Tämä on kohde, jonka jokaisen Berliinissä kävijän pitää nähdä ja kokea!

En tiedä, oliko päivämäärällä 11.9 merkitystä puolitangossa olevalle Amerikan lipulle

BRANDENBURG

Lontoolla on Big Ben, Prahalla Astronominen kello ja Berliinillä historiallinen kaupunginportti Brandenburg. Portti on nähtävyys jonka alta minäkin halusin kulkea ja tulla kuvatuksi. Sen ali johtaa Berliinin pitkä länsi-itäsuuntainen leveä bulevardikatu Unter den Linden. Portin itäpuolella on turistien kansoittama Pariser Platzin aukio. Portti vaurioitui pahoin toisen maailmansodan pommituksissa ja sodan jälkeen toteutetussa Berliinin jaossa se jäi Itä-Berliinin puolelle, aivan lähelle sen ja Länsi-Berliinin välistä rajaa. Nyt tuosta ajasta ei näkynyt merkkiäkään, vaan kadun varrella oli turistibusseja ja ihmiset ottivat kilpaa kuvia itsestään portin vieressä, aivan kuten mekin.

Checkpoint charlie

Checkpoint Charlie sijaitsi vain muutaman korttelin päässä hotellistamme, sinne siis suunnistimme heti aamupalan syötyämme. Lähestyessämme kohdetta ohitimme mm ulkoilmamuseoita joissa kerrottiin Berliinin muurin synnystä ja tuhosta sekä elämästä muurin varjossa.

Kyltti "Olet poistumassa amerikkalaiselta sektorilta” on yhä paikoillaan muistuttamassa kylmästä sodasta, joka jakoi Berliinin vuosina 1961–1989. Checkpoint Charlie oli tärkeä raja-asema ja keskeinen näyttämö, kun Venäjän ja Yhdysvaltojen tankit seisoivat täällä vastakkain vuonna 1961 jännittyneessä poliittisessa tilanteessa. Paikalla on nyt kopio vartiotuvasta sekä vartijoita jotka eivät kuitenkaan tarkasta enää passeja eivätkä ole oikeita sotilaita, vaan näyttelijöitä, jotka poseeraavat valokuvia varten. 3€:lla sai valita itselleen tilanteeseen sopivan koppalakin ja vartijan omiin valokuvamuistoihin.

BERLIININ MUURI

Checkpoint Charlielta jatkoimme matkaa kohti Topographie des Terrors näyttelyä. Paikalla oli edelleen pätkä muuria ja sen olemus sai matkalaiset mietteliäiksi.

Epätoivoinen Itä-Saksan hallitus rakensi Berliinin muurin vuonna 1961 estääkseen kansalaistensa joukkopaon maasta. Aluksi muuri oli vain piikkilanka-aita, mutta myöhemmin siitä tehtiin 155 kilometriä pitkä vankka betonimuuri joka  jakoi Berliinin Länsi-ja Itä Saksaksi. Vuonna 1989 tiedotettiin matkustusrajoituksien lievennyksistä ja ihmiset alkoivat purkamaan muuria omin käsin. Nyt kaupungin katuja halkoo kivistä muodostettu viiva, joka myötäilee muurin sijaintia.

Topographie des Terrors kohdalla sijaitsi ennen kolmannen valtakunnan hallintorakennuksia ja nyt sen maanalaisten sellien jäänteisiin oli koottu natsismista kertova näyttely. Näyttely oli ilmainen.

OLYMPIASTADION

Tähän asti matkalaiset ovat selvinneet pelkällä apostolin kyydillä, mutta koska Berliinin näkemisen arvoinen Olympiastadion sijaitsi etäämpänä kaupungista, niin otimme allemme metron ja puoli tuntia ja 14 pysäkkiä myöhemmin olimme päässeet perille. Helpoksi matkaamisen teki se, että metrolinjaa ei tarvinnut vaihtaa kertaakaan. Ilmeisesti stadionilla oli ollut hiljattain jokin suuri tapahtuma, sillä kävellessämme metroasemalta ylös kohti stadionia meitä vastaan soljui roskista muodostunut puro, jota kevyt syystuuli riepotti ympäriinsä.

Olympiastadion on Berliinin vuoden 1936 olympialaisia varten valmistunut jalkapallo-ja yleisurheilustadion. Stadion selvisi toisesta maailmansodasta suurelta osin tuhoutuneessa kaupungissa lähes vahingoittumattomana. Osumien jäljet voi kuitenkin nähdä mm pääportilla olevien pystypilareiden kyljissä. Tutustuminen stadioniin sisältä käsin oli maksullinen ja opastetun kierroksen olisi pitänyt varata etukäteen. Me tyydyimme ihastelemaan tätä valtavaa rakennusta ulkoapäin, sillä nälkä alkoi jo kurnia vatsassa ja tarkoitus oli palata samaisella metrolinjalla Kurfürsterdammin alueelle, jossa sijaitsee mm Hard Rock Cafe. Alueelta löytyy myös Berliinin suurimmat merkkiliikkeet. Ku’damm lähikortteleineen pitää shoppailian kiireisenä vaikka koko päivän. Viereisellä Tauenzienstrassella sijaitsee Euroopan suurin tavaratalo Kaufhaus des Westens eli KaDeWe. Sinnehän mekin lopuksi päädyimme suut auki ihmettelemään, mihin kaikkeen rahansa voisikaan tuhlata.

Kolme päivää Berliinissä menivät kuin siivillä  ja matkamme jatkui tästä junalla kohti Prahaa. Näin ollen itäinen Berliini jäi tutkimatta, mutta se onkin syy palata tähän hienoon kaupunkiin uudestaan.

 

Kommentit

Viikolla luetuimmat