Vuojoen kartano -pieni irtiotto arjesta

"Vuojoen kartano lukeutuu Suomen kauneimpiin empirekartanoihin, sekä kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaimpiin kokonaisuuksiin. Kartano mainitaan jo 1500-luvun lopulle ajoittuvissa asiakirjoissa. Nykyinen arkkitehti C.L. Engelin suunnittelema kartano valmistui vuonna 1836, jolloin sitä isännöi Suomen rikkaimpiin miehiin kuuluva ruukinpatruuna Lars Magnus Björkenheim. Kartano oli suuri työllistäjä: isäntäperheen ja palkollisten lisäksi käytettävissä oli 40 talonpojan ja 90 torpparin työpanos. Kartanon maapinta-ala oli tuolloin noin 15 000 hehtaaria ja sen navetoissa kasvatettiin parhaimmillaan 250 nautaa. Talvipuutarhan eli Orangerian erikoisuutena olivat 1800-luvulla kenties maailman pohjoisimmat satoa tuottavat ananas- ja persikkaviljelmät. Monien vaiheiden jälkeen Emil Cedercreutzin isovanhempien kotikartanona tunnettu Vuojoki päätyi Eurajoen kunnalle 1930-luvulla."

Näin kerrotaan Vuojoen kartanosta heidän kotisivuillaan.

Me päädyimme kartanolle yöksi perinteistä kesäretkeä suunnitellessa. Suuntasimme tänä vuonna Raumalle ja Vuojoen kartano osui sopivan matkan päähän itse kohteesta. Ne kaksi yötä jotka vietimme kartanon maisemissa oli tallaisen kartanofriikin unelmien täyttymys! Paikka oli kerrassaan hurmaava ja kesäruuhkan loputtua olimme lähes ainoat asukkaat, joten tuntui todella luksuksella talsia tiluksilla ja kartanossa kaikessa hiljaisuudessa. 

Kahden hengen huoneet varasimme tälläkin kertaa Booking.com kautta. Perillä saimme yhden kolmen hengen ja yhden kahden hengen huoneet. Huoneet olivat siistit, hyvillä sängyillä ja tilavalla kylpyhuoneella varustetut -täydelliset! Ikkunasta saattoi katsella kartanon kaunista piha-aluetta. 

Koska kartanossa tarinan mukaan kummitteli, sai yöllinen myrskytuuli minunkin mielikuvitukseni laukalle. Huoneemme ikkuna oli jäänyt yöksi raolleen ja tuuli sitä sitten paukutteli. Minä tietenkin unenpöpperössä olin aivan varma, että joku koputtelee oveemme ja odotin hiki otsalla, milloin ovennuppi alkaa kääntymään, kuin kauhuelokuvissa konsanaan...

Ehkäpä ensimmäisestä, hieman sekavassa mielentilassa nukutusta yöstä johtuen, heräsin jo hyvin varhain, joten päätin ottaa hyödyn irti tästäkin asiasta. Puin vaatteet päälleni ja lähdin ulos katselemaan maisemia, muiden vielä nukkuessa.

Yöllisen sateen kostuttamassa aamussa, suuntasin matkani kohti 200-vuotta vanhaa kuusikujaa, jonka poluilla kerrotaan päivystävän jonkun talon entisistä rengeistä tai pehtooreista. Tällä kertaa siellä päivysti vain ihanan aamuauringon lämpö ja kuusikujan yllä lentävä tuulihaukka. Tuo hetki oli taianomainen! Kuvittele itsesi tuonne kuusikujalle, jossa auringon säteet siivilöityvät polulle, tuuli humisee vienosti vanhojen kuusien oksistoissa ja sitten, täysin yllättäen kuulet kimeän, pitkän  "kirkumisen", kun yläpuolellasi näet tuulihaukan lentävän ja ilmoittavan huudollaan ulkopuolisesta kulkijasta. Siinä hetkessä oli jännitystä kerrakseen, ilman sitä, että  jonkun pehtoorin haamu olisi vielä istuskellut kujan päässä olevassa paviljongissa ja piippuansa tuprutelle!

Kuusikuja päättyy tielle, jonka päässä itse kartano jykevästi seisoo. Päärakennuksen vieressä sijaitsee läntinen flyygelirakennus, Vierastalo Wuojoki, jossa majoitustilat sijaitsevat. Kartanon edessä on kaunis oleskelualue, jossa mekin edellisenä iltana olimme iltaa viettäneet. Tämä oli myös oiva paikka nauttia kartanossa tarjottavaa aamupalaa, jonne minun ja juuri heränneiden kanssa matkustajien tie kohta veisi.

Aamupala oli katettu kartanon alakerrassa olevaan persoonalliseen ruokasaliin. Oli meneillään viimeinen viikko, kun buffet oli vielä tarjolla. Sesongin ulkopuolella majoittujille pakattiin aamiaispussukat, jotka tuotiin tarjolle majoitustilan käytävälle,  yhteiskäytössä olevaan jääkaappiin. Käytössä oli myös kahvinkeitin, jolla mekin iltasella kahvia keittelimme .

Jatkan kartanon tutkimista sisältä päin. Ruokasalin vierestä lähtevät massiiviset kiviportaat kohti yläkertaa ja se monia upeita salonkeja, jossa nykyään järjestetään erilaisia tilaisuuksia. Ihastelen salien moninaisia yksityiskohtia, maalauksia ja upeita maisemia jotka näkyvät salonkien ikkunoista. Kuvittelen mielessäni kuinka entisajan kartanon herrat ja rouvat ovat täällä asustelleet palvelusväkensä kanssa, enkä voi ohittaa surullista tarinaa 6-vuotiaasta Kaarin Björkenheimistä.

Legendan mukaan 1870-luvulla kartanosuvun tytär putosi sisäportaikossa kolmannesta kerroksesta toisen kerroksen tasanteelle ja menehtyi saamiinsa vammoihin. Tasanteella on selvästi nähtävissä puna-ruskea tahra, jonka väitetään olevan todiste Kaarinin traagisesta kohtalosta. Tänäkin päivänä tahran kohdalla poltetaan kynttilää. Onko Kaarin jäänyt kartanoon kummittelemaan sitä en tiedä. Hänen haamua ei koskaan ole nähnyt, mutta henkilökunnan mukaan portaikossa kaikuu joskus lasten leikkien ääniä..

Vaikka oleskelumme aikana kartanon haamut eivät matkaamme suoneetkaan lisäjännitystä, niin sitä saimme järjestettyä itse. Olin varannut ryhmällemme pakohuonepelin, joka oli kyllä niin kinkkinen, että tämä porukka ei sitä läpi päässyt. Kokemus oli siitä huolimatta huikea, joten suosittelen!!

Vuojoen kartano on kokonaisuudessaan upea paikka jonne haluan palata vielä uudestaan.  Kaikki puitteet olivat täydelliset pienelle irtiotolle arjesta!