Lepaan Kartano - Lepaan Annaa etsimässä

Lepaan kartano
"Hattulan kunnassa sijaitseva Lepaan kartano on todennäköisesti perustettu jo 1200-luvulla. Päärakennuksen vanhin osa (1600-1700-luvulta) uudistettiin empiretyyliseksi 1800-luvulla. Kartanon ulkorakennukset on rakennettu pääasiassa 1800-luvulla. Lepaan kartanon alueella sijaitsi aikaisemmin keskiaikainen kirkko. Siitä on nykyisin jäljellä enää kivisakasti. Kartanoon kuuluvat myös tuulimylly (1700-luvun alku), englantilaistyylinen puisto (1840-luku) sekä barokkityylinen puutarha (1935). Nykyisin Lepaan kartanossa toimii Hämeen ammattikorkeakoulun yksikkö. Kartano tarjoaa myös majoitus-, ruokailu- ja konferenssipalveluja."                                                                                                 Näin Lepaan kartano esitellään Suomen Kartanot-sivustoilla

.

Perinteinen kesäretkemme velipojan ja hänen vaimonsa kanssa suuntautui elokuun lopussa Hämeeseen. Tällä kertaa päätimme olla yön yli matkassa, sillä yleensä retket on tehty päiväsaikaan mm Seinäjoelle, Kristiinankaupunkiin, Isokyrö-Vaasa akselille, Härmän silloiseen pakohuoneeseen, josta emme päässet pakoon... Mukaan mahtuu myös yksi peruuntunut matka Tampereelle, josta olisi tullut "legendaarinen" ja yksi Prahaan tehty matka 10-vuotta sitten, josta tuli "legendaarinen." Sitä muistellaan edelleenkin erityysellä lämmöllä! 

Yöpymispaikaksi valikoitui noin 20 kilometriä Hämeenlinnasta, Hattulassa sijaitsevasta Lepaan kartanosta. Varauksen tein kuukautta aiemmin Booking comin kautta, jolloin sain varattua meille vierashuoneen kartanorakennuksesta ja velipojalle huoneiston Toimela nimisestä piharakennuksesta, joka on kävelyetäisyyden päässä kartanosta.

Perillä päärakennuksen aulassa meitä odotti iloinen ja rempseä nuori nainen, jolta saimme avaimet huoneisiimme. Aamupala tarjoiltaisiin samaisen rakennuksen salissa ja kuistilla saisi istua iltaa vaikka talon vohveleista nauttien, mutta vain klo 18.00 asti. Silloin kioski laitettiin kiinni.  Meille kerrottiin myös, että turistikausi kartanolla oli jo päättynyt koulujen alun myötä, joten rauhallista tulee olemaan. Näin ollen lähimmät avoimet ravintolat sijaitsivat Hattulan keskustassa, 10 kilometrin päässä täältä. 

Turistikauden päättymisen tulimme kyllä huomaaman heti jo aamiaisella, kun meidän lisäksi paikalla oli yhden käden laskettavat kanssamatkaajat. Siihen vain ei ollut aamiaishoitajat varautuneet, että nämä matkaajat söivät 10 yöpyjän edestä, joten meidän kohdalla se tarkoitti sitä, että aamupalatarvikkeita oli varattu ehkä hitusen liian naftisti, me kun olemme tottuneet lomallamme nauttimaan aamiaiset pitkän kaavan mukaan, niinpä tarjoiltavat loppuivat koko ajan kesken.

Kartanon vierashuoneeseen eli sviittiin oli oma kulku päärakennuksen takapuolelta, jossa vain muutaman metrin päässä virtasi tummanruskea Lepaanvirta. Rannassa oli sauna ja kylpytynnyri, jota olisi voinut vuokrata omaan käyttöön. Nyt sille ei ollut tarvetta.

Huone tai paremminkin huoneisto koostui kahdesta kerroksesta: alhaalla oli tilava kuisti, wc- tila ja valtavan kokoinen sauna: kaksi suihkua ja saunaan olisi mahtunut  yhtaikaa ainakin 10 raavasta isäntää. Yläkertaan noustiin kapeita narisevia portaita pitkin, jotka toivatkin välittömästi mieleen lapsuuden mummolan mystisen vinttikammarin portaat. Rappusten yläpäässä on kaksi ovea; toinen huoneeseemme ja toinen on lukossa. Mitä lie oven takana olikaan?

Huoneemme todellakin oli kuin mummon vinttikamari, vaaleanpunaisten kukkatapettien kera! Huone oli suloinen kuin karamelli ja ikkunasta avautui näkymä joelle jota ei nyt ihan Vltavaan tai Tonavaan voinut verrata, mutta kaunis silti. Täydellistä maalaisromantiikkaa!

Kun muu porukka jäi lepäilemään matkan rasituksesta, minä lähdin katselemaan kartanon tiluksia. Sen verran oli etukäteen paikan historiaa googletellut, että näillä nurkilla on pyörinyt kartanon herraa ja muuta ylimystöä, mutta eniten minua tietenkin kiehtoi mystisen Lepaan Annan tarina, tuon traagisen rakkauden ja kovan kohtalon kokenut, kartanon mailla kummitteleva naishahmo. Hieman vesitihruisessa iltahämärässä toivoin, etten tällä reitilläni Annaan törmäisi, vaikka jotkut ovat juuri rannan lähettyvillä hänet nähneetkin.

Kävelyreitin varrella tulee vastaan erilaisia istutusalueita -puutarhaoppilaitoksen läheisyydessä kun ollaan sekä isot hedelmätarhat, joidenka sadosta valmistettua viiniä myydään kartanon mailla olevalla viinitilalla.

Lopulta saavun tilan korkeimmalle kohdalle, jossa on ihastuttavia ulkorakennuksia ja kaunis mamsellituulimylly, joka tuntuu tarkkailevan tiluksia ylhäältä käsin. Myös täällä Anna on nähty liikuskelevan ja pitävän valoa tuulimyllyn ikkunassa. Nyt onnekseni valoa ikkunoista ei näy.

Tuulimyllyn takaa pilkottaa kaunis puistomainen alue ja lähden kävelemään sitä kohden. Pian vastaan tuleekin kaunis tiilimuuri ja portti, jonka päällä lukee jotain. Selvää en saa, mutta tulee vain yksi lause mieleen, Danten Jumalaisen näytelmän lause: "Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää". No, sitä ei taida portin päällä lukea, mutta käsivarteni nousevat kananlihalle kun kapuan portista sisään. Vastassa on vanhojen lehmusten ja tuijien suojassa lepäävä kaunis vanha hautausmaa. Ajan patinoimat kiviristit ovat hieman kallellansa, eikä tekstit enää erotu. Alue on todella mystinen, hieman jopa pelottava, eikä mieltäni rauhoita yhtään tietoisuus hautausmaan perällä näkyvästä tuijien peittämästä kappelista ja sen avoimesta puuovesta, joka tietenkin kutsuu luokseen. Nopea vilkaisu ympärille, varmistaakseni että olen yksin ja sitten ovea kohti. 

Hiivin. Miksi? Ettei kukaan kuule tai näe? Oviaukolle päästyäni sydän jysähtää kurkkuun, kun vasta tässä vaiheessa huomaan tyhjän kappelin peräseinällä nojaavan ison puuristin. Sitä ei todellakaan huomannut hämärässä valossa aiemmin, vasta ovensuulla. Nyt on kyllä aika aavemainen tunnelma, voisin jopa sanoa, että tunnen itsekin Annan läsnäolon, jopa henkäyksen niskassani!

Lähden takaisin kohti kartanoa jättäen taakseni hautausmaan ja tuulimyllyn. Kiertelen ja katselen kartanon rakennuksia ja ihastelen vanhan tallin raunioita, joidenka sisäpuolella nyt voi hetken istua omiin ajatuksiinsa uppoutuneena ja tasailla vilkkaan mielikuvituksen aiheuttamaa sydämen tykytystä.

Myöhemmin istuimme iltaa yhdessä ja suunnittelimme seuraavan päivän Hämeenlinnan retkeä. Yöllinen hiippailu Toimelasta takaisin omaan huoneeseen kartanon pihapiirin poikki tapahtui liikoja pysähdyksiä välttäen ja vain valaistuja reittejä pitkin.

Lähtöaamuna havaitsin  huonettamme vastapäätä olevan oven olevan raollaan. Miksi?  Aukaisen sen ja sen takana onkin toinen ovi! Todella vanha, kenties kartanon alkuperäinen vinttikammarin ovi. Mieleni tekee raottaa, mutten uskalla. Asuuko Anna siellä ja onko hän käynyt tarkkailemassa meitä yöllä? Siitäkö johtui, että huoneessamme oleva vessan ovi avautui yöllä itsekseen?  Kukapa tietää..

Oletko sinä yöpynyt Lepaan kartanossa tai muissa paikoissa, joissa väitetään kummitteleva?