Jalat liekeissä Edinburghissa

Epävakaa sää ja tihkusade eivät meitä haitanneet, kun kohteena oli Skotlannin Edinburgh. Pari oli jo syksyllä varannut ebookersin kautta lento&hotelli -paketin toukokuun puoleenväliin. 300€:lla sai välilaskulliset lennot ja hotellin ilman aamupalaa ihastuttavalta Cockburn Streetiltä, kivenheiton päässä Royal Milestä. Perille päästyämme hotellista oli mahdollista ostaa aamupala suhteellisen edullisesti joten tartuimme tilaisuuteen.

Pikkuruisen The Inn Place- hotellin sijainti oli aivan täydellinen Näkymä hotellihuoneen ikkunasta

Tämä oli toinen kerta kun vierailimme kyseisessä kaupungissa,  joten siirtyminen lentokentältä Airlink-bussilla puolessa tunnissa Edinburghin keskustaan oli jo tuttua puuhaa. Meno-paluu lippu maksoi 6€ ja samaan hintaan sai ihastella maisemia kaksikerroksisen bussin yläkerrasta.

Koska olisimme kaupungissa reilut kolme päivää, oli tarkoitus tutustua vain muutamaan kohteeseen ja loppuaika nauttia skotlantilaisesta tunnelmasta.

Calton hill

Uuden Kaupungin näkymiä hallitsee kukkula, jonne suuntasimme ensimmäisenä. Calton Hill on iso puistoalue joka suorastaan kutsui ihastelemaan monenlaisia monumenttejaan ja upeita maisemia. Tämän kukkulan valloittamiseen ei tarvittu kummoista kuntoa, se oli vain pienen poikkeaman ja muutaman portaan päässä Princess Streetilta ylös kohti Waterloo Placea. Paikka oli ihanteellinen piknikin viettoon ystävien ja perheen kanssa tai vaikkapa paikka vain vetäytyä omaan rauhaan jollekin monista penkeistä istuskelemaan tai lukemaan hyvää kirjaa.

National Monument, Arthur´s Seatilta päin kuvattuna

Dugald Stewartin muistomerkki

Kukkulalta oli hienot näkymät kohti Edinburghin linnaa- ja kaupunkia

 Arthur's seat

Parin toinen puolisko ei ollut alun perin kauhean innostunut mistään kiipeilemiseen tai kaahimiseen liittyvästä, joten näin parhaakseni etten etukäteen häntä infonnut seuraavan päivän tutustumiskohteesta, joka kohosi 250 metrin korkeuteen keskellä Holyrood Parkkia. Varovasti, kuin vaivihkaa lähdimme kävelylle Royal Mileä pitkin kohti Holyroodin linnaa. Mitä lähemmäs pääsimme tien päätä joka johti ylös kukkulalle, sitä enemmän jouduin vakuuttelemaan parilleni "ettei se nyt niin raskasta ole" ja aikaa sen valloittamiseen menisi "vain muutama tunti" . Tien päässä kun oli pikkulapsiakin reput selässään valmiina kiipeämään, niin miksi emme mekin siihen pystyisi?

Alkutaival oli helppo kulkuista hiekkatietä, joka pikkuhiljaa alkoi nousta ylöspäin. Pian tie muuttui kapeaksi poluksi. Rinnettä ylös katsoessa polkuja oli aikojen saatossa muodostunut lukemattomia, mutta me päätimme olla ottamatta riskiä ja kuljimme merkityllä reitillä. Vihreän nurmen peittämää kukkulaa väritti siellä täällä oranssinkellertävänä kukkiva pensaikko.

Jo alkumatkasta saattoi ihastella upeita näkymiä kohti kaupunkia

Noin tunnin matkan teon jälkeen ja puolen välin saavutettuamme, maisemat alas Edinburghin kaupunkiin olivat huikeat. Tästä eteenpäin mäki jyrkkeni ja muuttui välillä hieman vaikea kulkuisemmiksi kiviportaiksi. Silloin kanssa matkaajan suusta alkoi kuulua lauseita: "Tämän kun olisin tiennyt.. Tämä on kyllä viimeinen reissu.." Mutta kaikki tuo murina ja narina unohtuivat aika pian, kun juuri ennen huipun saavuttamista vedettiin hieman happea ja huipulle päästyämme olimme todella iloisia siitä, että parin tunnin kiipeämiselle oli jokin järkevä syy: huikeat maisemat Edinburghiin ja Leighiin.

Kun olimme keränneet tarpeeksi voimia alas laskeutumiseen, valitsimme umpimähkään  jonkun lukuisista alas vievistä poluista ja yllätys, taisimme ottaa sen kaikista pisimmän, sillä löysimme itsemme aivan vastakkaiselta suunnalta, minne oli alunperin tarkoitus tulla.

Matka hiekkatietä pitkin niittyjen ja lehmusmetsien ohi hiveli silmiä. Ohitimme myös kauniin St Anthonyn 1400-luulla rakennetun kappelin rauniot ja ihastuttavan pikkuruisen joutsenlammen. Taisinpa ehdottaa, että josko vielä kiipeäisimme lähemmäs kappelia katsomaan, mutta siihen sain vastaukseksi pelkkää murahtelua, joten tyydyin ihastelemaan raunioita hieman kauempaa.

Loppujen lopuksi kiipeilyurakkaan taisi kulua neljä tuntia, joten kyllähän siinä jo nälkäkin tuli. Niinpä suuntasimme suorinta reittiä Candlemaker Rowlla sijaitsevaan Greyfriars Bobby ravintolaan.  Ajoitus olikin onnistunut, sillä juuri ravintolaan päästyämme saimme niskaan keväisen sadekuuron. Pieni tauko tekikin hyvää sillä parini huomautti että hänen jalkapohjansa olivat aivan "liekeissä" yllättävän pitkästä kävelyurakasta.

Seuraavana päivänä, kotiin lähdön hetkellä, törmäsimme kadulla tutun näköiseen säkkipillinsoittajaan. Repussani oli ollut koko matkan ajan Mondon Skotlanti-matkaopas ja tuo kyseinen säkkipillisoittaja komeilee opuksen kannessa. Pienen keskustelutuokion jälkeen hän soitti meille Finlandian, kun ei kotiinpäin suuntaavilla tullut muuta kappaletta mieleen.

 

Säkkipilliä Waverley Bridgen kulmassa soittava Neil MacLure on kenties Edinburghin kuvatuin julkkis.