Soini -Kaihiharju ja Kaipaisen kämppä

"Luonto ja luonnon antimet ovat Soinin ydintä. Täältä löytyy myös Etelä-Pohjanmaan korkein alue, Raitamäki, sijaitsee 240 metriä merenpinnan yläpuolella ja näin ollen myös 200 metriä avaruuden pääkaupungin, Seinäjoen, yläpuolella."

Näin kuvaillaan syntymäkuntaani Soinia Visit Soini- sivustojen Luonto-kohdassa. Kunta on tunnettu kauniista luonnostaan ja sen myötä hyvistä liikuntamahdollisuuksistaan. Lapsuudessani oli täysin normaalia että talvisin kouluun hiihdettiin pitkien matkojenkin takaa, välitunnilla hiihdettiin, liikuntatunnilla hiihdettiin kilpaa ja kun koulusta päästiin kotiin, niin pian taas lähdettiin kavereiden kanssa hiihtämään. Kesällä sitten kilpailtiin maastojuoksu- ja yleisurheilukisoissa, pyöräiltiin lähimmälle kioskille (joka saattoi olla 10km päässä) hakemaan karkkia sekä uitiin aina kun ehdittiin. Kunnan alueella on ainakin 122 järveä, niin varmasti jokaiselle löytyi se sopiva paikka, jonne kuumina kesäpäivinä saattoi pulahtaa.

Nyt yli 30 vuotta myöhemmin päätin palata Soinin metsiin, näyttäen aikuisuuden kynnyksellä olevalle tyttärelleni millaisissa metsissä se äiti pienenä vaelsi. Oppaakseni värväsin isosiskoni ja hänen mainion seurakoiransa Joppen.

Päätimme patikoida noin 8km Kaihiharju-Hermannin polkureitin aloittaen sen Kaihiharjun päästä, saapuen lopuksi Kaipaisen kämpälle.  Ensin ihastelimme parkkipaikalta Iso Kaihijärvelle vievää leveää puupolkua ja sen päässä olevaa laituria sekä laavua josta avautui retkeilijöille upea järvimaisema.

Aloitimme varsinaisen patikoinnin  Joppen johdattamana leveällä, helppo kulkuisella reitillä kohti Kaihiharjua. Kuten nimikin sen kertoo, edessämme avartui kohta upeat harjumaisemat.

Vajaan kilometrin päästä saavuimmekin jo Kaihiharjun levähdyspaikalle, josta oli komea näkymä järvelle. Paikassa oli myös retkeilijöiden tarpeisiin tehty ruokailupaikka ja tuliterä puucee. Tänne asti reitti oli niin helppokulkuista, että paikalle pääsee hieman huonojalkaisempikin retkeilijä tai pyörätuolia käyttävä. Täällä kelpaisi nauttia eväitä ja ihastella Soinin kaunista luontoa, mutta me emme vielä eväspussia raottaisi vaan jatkaisimme matkaa eteenpäin.

Pikku hiljaa harjumaisemat muuttuivat suoalueiden ja kuivan kangasmetsän vuorotteluksi sekä leveä kulkuväylä pitkospuiksi ja kapeaksi poluksi. Näissä maisemissa hetken tarvottuamme, arvelimme olevamme noin puolessa välissä reittiä, joten nyt olisi hyvä hetki tutkia siskon loihtiman eväspussin sisältöä.

Puolenvälin selfiet

Ehkäpä pienen verensokereita nostattavan hetken myötä "oppaamme" menetti suuntavaistonsa ja johdatti meidät suunnitellun reitin ohi ja päädyimme lopulta Matosuon yli johdattaville pitkospuille. Totesimme kävellemme noin puoli kilometriä merkitystä risteyskohdasta ohi. Ei muuta kuin nokka kohti paluusuuntaa. Siskoni vakuutteli meille sopivin väliajoin, "ettei ole enää pitkä matka", varsinkin silloin, kun möyrimme pusikossa reitin ulkopuolella etsien oikeita pitkospuita, jotka johdattelisivat meidät kohti Hermannin polkua ja Kaipaisen kämppää.

Matosuon reunalla Lopultakin oikeilla pitkospuilla

Suon ylityksen jälkeen matka jatkui metsäautotiellä. Tämä osa reittiä oli vielä hieman harvakseltaan merkittyä, joten harhaannuimme täälläkin muutamaan otteeseen.  Pian kuitenkin silmiimme osui väriläiskät puiden rungoissa ja löysimme oikean polun kohti Kaipaisen kämppää. Reitin varrelle osui Hermanni Kaipaisen asumuksen vanhat, kiviset rauniot, tervahauta ja lähde. Siinä oli historian havinaa kerrakseen lyhyen matkan varrella.

hirven nuolukivi Hermanni Kaipaisen asumuksen raunio

iltapäivän auringossa naavan peitossa olevat mäntyt loihtivat satumetsä tunnelman. naavan kasvun pituudesta voidaan päätellä ilman puhtaus. puhdasta on!

Lopulta pääsimme perille Kaipaisen kämpälle, jonka Parviaisen kyläyhdistys oli rakentanut syksyllä 2019 kaikkien luonnossa liikkuvien iloksi. Harmillista oli vain todeta, että aivan kaikki mökkiä käyttävät eivät arvosta näitä kaikkien käyttöön tarkoitettuja rakennuksia.  Jotkut kylän "aarot" ja "timot" olivat päättäneet käyttää mökin kaunista seinää kirjoitusalustanaan.

Istahdimme mökkiin kahvikupposen äärelle ja kuuntelimme metsän syvää hiljaisuutta. Vain suon yli kantautuva korpin rääkäisy rikkoi välillä tuon lähes mystisen hetken.

Vielä oli matkaa vajaa kilometri ja olisimme takaisin Iso Kaipaisen järven rannalla. Loppumatka olikin suon ylitystä pitkospuita pitkin. Hetkessä matkaa pitkospuita, oli ihastuttava penkki, jossa saattoi istua ja nautti syksyisen suon kauneudesta. Matkalla Joppe sai myös uuden  kaverin: rupikonnan. Konna taisi olla jo sen verran kankea syyssäästä, että antoi koiran haistella itseään ihan rauhassa.

herra konnan ja joppen tutustumistuokio

kierros saatettu loppuun

Kiitos systeri ja Joppe mukavasta iltapäivästä syntymäkuntani upeassa luonnossa! Seuraavaa patikkaretkeä odotellessa, sillä reittejähän Soinissa riittää!