Monaco - kohteina Casino ja merimuseo

Huhtikuun viimeisellä viikolla, viiden päivän Nizzan matkamme sisälsi päiväretken Monacoon. Aamupalan syötyämme suunnistimme rautatieasemalle, joka sijaitsi vajaan 10min kävelymatkan päässä Hotelli Byakkosta. Liput ostimme asemalla olevista automaateista. Hinta 16€ meno/ paluu kahdelta aikuiselta. Koska olimme hyvissä ajoin liikenteessä, joten paikalla ei ollut suurempi ruuhkia ja saimme liput suhteellisen nopeasti. Ilmeisesti meidän matkaonnemme oli kääntynyt julkisten kulkuneuvojen odottelun suhteen, sillä liput saatuamme saimme kävellä suoraa laiturilla odottavaan junaan joka sitten pian nytkähtikin liikkeelle. Junassa oli väljää ja saimme hyvät paikat oikealta puolelta, josta pystyi sitten hieman katselemaan ohi lipuvia merimaisemia. Matka kesti 20 minuuttia.

Putkahdimme juna-aseman syvyyksistä muutamien liukuportaiden jälkeen maanpinnalle, eikä käytännössä ollut mitään hajua, missä olimme. Ilmiselvästi emme ainakaan pääuloskäynnillä, sillä kaikki muut kanssamatkustajat olivat kadonneet jonnekin ja me tunnuimme seisovan jollakin sivukadulla. Pienen pohtimisen ja maamerkki mieleen painamisen jälkeen lähdimme kulkemaan katua jyrkkään alamäkeen. Vielä tässä vaiheessa ei huomannut olevansa mailman yhdestä rikkaimmista valtioista.

Pian saavuimme t-risteykseen jonka viitoista löysimme turisti-infon ja Casinon. No siinähän ne tärkeimmät! Nappasimme turisti-infosta ilmaisen Monacon kartan ja suunnistimme kohti Casinoa. Haahuilimme Casinon takana olevassa puutarhassa ja ihmettelimme, että missä se itse Casino oli, kunnes tajusimme että näköyhteyden siihen peitti valtava screeni joka oli pystytetty lähestyvien formulakisojen vuoksi. Koko Casinon piha-alue oli aidoitettu ja Hotel Parisin ympärille oli vedetty kananverkkoaitaa. Kohteeseen oli yhtä mielenkiintoista saapua, kuin muutama vuosi sitten Buckinghamin palatsille, kaikkien esteiden läpi.

Siinä me sitten tuijoteltiin kanssa muiden turistien, miltä näyttää, kun on niin paljon rahaa ettei tiedä mihin sen tuhlasi!

Casinon edusta oli puolen päivän aikaan niin ruuhkainen, että päätimme jatkaa helteistä matkaamme eteenpäin ja käydä vasta paluu matkalla kurkistamassa Casinon sisätiloja.

Jatkoimme matkaa alas satamaan päin ja pysähtelimme vähän väliä ihmettelemään maisemia tai lähinnä ihmettelimme millaista rakennustyötä formulat aiheuttivat. Joka paikassa oli katsomoita, ravintoloita ja jättikokoisia screenejä. Pujottelimme aidan raoista ja ahtaista rakennetuista käytävistä itsemme läpi televisiostakin tutulle varikkoalueelle. 

Koska suuntavaisto oli jo siinä kohtaan niin sekaisin talsimme vain eteenpäin. Tarkoituksenamme oli jättää muut nähtävyydet käymättä ja  käydä vain merimuseossa. Sinne kävelyreitti meni aivan meren läheisyydessä, joten helteiseen päivään toi helpotusta vieno merituuli. Maisemat olivat kohdillaan! Tässä vaiheessa nälkä ilmoitti jo tulostaan, mutta päätimme silti ensin käydä katsomassa kaloja ja sitten vasta syödä. VIRHE!

Liput merimuseoon maksoivat 18 €/hlö . Museon pihassa oli pieni keltainen sukellusalus jota turistit piirittivät ottaen itsestään selfieitä. Arvoitukseksi jäi oliko se aito ja oikea legendaarisen mertentutkimusmatkailijan Jacques-Yves Cousteau sukellusalus?

Merimuseo oli "ihan kiva" kokemus. Vähän kuin Helsingin Sea Life, mutta täällä en nähnyt yhtään niin isoa haita. Museo oli kansoitettu luokkaretkiryhmillä, joten osa kalojen katselusta tapahtui 30 pikkuihmisen takaa. Reipas tunti hujahti erilaisten "nemojen etsimisessä" kunnes lopulta pullahdimme takaisin ulkoilmaan varsinaisen museo-osuuden ja pakollisen turistikaupan läpi. Cousteaun punaista pipoa jäimme kaipaamaan..

Vatsa ilmoitti jälleen tyhjyydestään ja päätimme mennä suorinta tietä lähimpään ravintolaan jonka näimme museon ylätasanteella, mutta kun pääsi sitten taas unohtumaan tämä paikalallinen "siesta-aika" ja ravintola oli juuri lopettanut tarjoilun meidän saavuttua paikalle. Allekirjoittaneelle taisi tässä vaiheessa tulla jo pienoin "itku-potku-raivari" kohtaus. Ei auttanut kuin kävellä takaisin alas satamaan samaa reittiä mitä tulimmekin ja toivoa, että edes joku paikka olisi auki, josta saisi jotain sapuskaa.

Pysähdyimme syömään varikkorakennelmien loukkuun jääneeseen ravintolaan, varmaankin elämämme kalleimmat bagelit, mutta hyvät sellaiset! Ravintola sijaitsi kävelykadun varrella jonka läheisyydessä oli koulu.  Koulu oli päättynyt  ja samanlaisiin koulupukuihin pukeutuneita pieniä oppilaita marssi kotia kohti joko lastenhoitajien, turvahenkilöiden tai designvaateisiin pukeutuneiden blingbling-äitien kanssa. Parhaimmillaan oppilasta saattoi kaikki nämä kolme henkilöä. Pikaisen ruokahetken jälkeen lähdimme  kävelemään ylös kohti Casinoa.

Casinolla oli maskipakko ja ovella tarkastettiin laukut ja taskut. Pääsimme ihastelemaan vain upeaa aula-aluetta, itse Casinon puolelle kun meillä ei ollut aikomustakaan pyrkiä pelailemaan turistikoneita. Katsomista silti riitti ja Casinon pihakin näytti huikealta uudesta katsontakulmasta.

Matka takaisin junalle sujui reippaasti samaa tuttua reittiä pitkin. Nyt asemalla olikin jo pientä alkuillan ruuhkan, silti saimme vaivatta istumapaikat.

Monacosta tuli todellakin nähtyä vain pinta ja lähestyvät formulakisat antoivat siihen oman miinus- ja pluselementtinsä. Mielelläni kävisin vielä uudestaankin, mutta en kisojen aikana.